tiistai 1. elokuuta 2017

Heidi Bears Triceratops

Välillä jotain aivan ihanaa; minua pyydettiin kummiksi! Ihana kummilapseni on jo 3 kk vanha. Kummiksi ystäväni pyysi kun tämä pieni toukka asusti vielä masussa. Alkukeväästä suoritin ennen ensihoidon perustasonharjoittelua leikkaussalissa. Edessä sijaitsevan istukan ja perätilassa hengaavan toukan takia päädyttiin suunniteltuun sektioon. Sektiopäivänä olin normaalisti leikkurissa harjoittelussa. Kun pääsin omasta salista ulos riensin sovitusti katsomaan puolituntia vanhaa kummipoikaani! Voiko ihanampaa olla! Harva kummi pääsee näkemään kummilastaan niin pienenä. Olin aivan myyty.

Miksi kerron tämän? No siksi, että kun varmistui, että poikahan sieltä pullahti maailmaan, tiesin heti mitä teen pikkuiselle: Heidi Bearsin triceratopsin! Poitsun isä on ollut pienenä kova dinosaurusfani (ja on vähän edelleen ;) ), itsekkin pienempänä fanitin dinoja, olihan ne aika siistejä otuksia. Siitä tiesin dinojen olevan aika iso osa poitsun tulevaisuutta. Ahkerasti aloin otusta virkata ja se valmistuikin perustason harjoittelun aikana. Ristiäiset pidettiin keskellä harjoitteluani, mutta junailin asiat niin, että pääsin Lapista matkustamaan ristiäisiin Etelä-Karjalaan. Pääväriksi valikoitui vihreä, pojan äidin lempivärin mukaan.


Lanka: Schachermayr catania
Koukku 3,5 mm

Joululahjaksi ajattelin tehdä toisen Heidin sauruksen :)


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Villasukat kiitokseksi

Luokkakaverini kävi Etelä-Amerikassa viime vuonna, pyysin häntä tuomaan tuliaisiksi lankaa ja samalla sovimme, että neuloisin hänelle kiitokseksi sukat. Alussa hän toivoi tuomistaan 100 % alpakkalangoista sukkia. Vaikka viime vuonna tapahtui kaikkea ja oma jaksaminen oli kortilla, en siltikään ollut unohtanut lupaustani. Hän on hevosihmisiä, joten ajattelin tehdä normaalia pitemmät varret, onhan ne mukavammat ratsastussaappaissa tai -kengissä.

Lanka: TeeTee Tundra
Puikot: 3,5 mm
Malli: omasta päästä

Päädyin valinnassa TeeTeen alpakkasukkalankaan, sillä sekoite kestää kulutusta paremmin kuin 100 % alpakka, selitin tämän myös saajalle. Hän oli todella mielissään sukista. Ja samalla olin mielissäni, että sain pitkästä aikaan jotain aikaiseksi.

Pitkään olen ollut lisäämättä mitään blogiin, vähän hävettää, että olen ollut niin pitkään hiljaa. Mutta välillä pitää priorisoida asiat tärkeysjärjestykseen. Eikä tässä ole oikein koulun puolestakaan hirveästi kerennyt, meillä oli aika tiukka talvi opiskelun suhteen. Sitten kuin lukkari alkoi näyttää tyhjää, kävin viikon loikoilemassa Rodoksella ja sieltä melkein suoraa lähdin suorittamaan ensihoidon perustason harjoittelua Lappiin. 6 viikkoa meni Lapissa ja niistä 5 viikkoa luokkatoverini oli siellä kanssani. Harjoittelu oli aivan loistava ja yksikössä jossa olin oli mahtava! Haikein mielin sieltä lähti takaisin kotia, vaikka olihan se kiva palata kotia.



perjantai 10. helmikuuta 2017

DIY kukkakimput

Aika menee niin hujauksessa, ettei omat ajatukset tänne päivittämisestä pysy mukana. Opintojen kanssa menee isoin osa ajastani, eipä tuo mikään yllätys ole kun perustason opinnot alkoi alkuvuodesta ja parin viikon päästä olisi uusi harjoittelu.

Parin viikonlopun aikana olen neulomisen lisäksi askarrellut kaunistusta kotiimme. Aidot kukat olisivat niin ihania, mutta ei näin opiskelijana ole varaa ostella niin usein kukkia kuin haluaisi. Tilasin eBay:stä vaahtomuoviruusuja ja strasseja.


Öljyväreillä maalattu taulu on alunperin menehtyneen ystäväni tekele. Adoptoimme häneltä myös kuvan kanin ja perhe antoi keskeneräisen taulun meille matkaan. Pupu oli valmis, mutta tausta puuttui. Kulutin useamman tunnin pitkälle yöhön, että taulu sai taustansa. Valitsin väriksi vihreän, sillä se oli ystäväni lempiväri.






Pitkän odottelun jälkeen ruusut saapuivat ja pääsin askartelemaan. Hyödynsin häissämme käytettyjä hopeisia maljakoita ja viime viikonloppuna löysin vihreän lasimaljakon kirpputorilta. Strassit laitoin ruusun nuppuihin. Liimana käytin kuumaliimaa.

Olohuoneen pöytää koristelee vihreä kaitaliina. Kangas on 60-luvulta, alunperin isompi pöytäliina, josta muokkasin pöydälle sopivamman pätkän. Loppuosasta teen vielä jotain, jahka keksin, että mitä :)

Jospa tässä kerkeisi laitella lisää kuvia tuotoksista. Kaikkia en ole edes kuvannut. Olen parit perusvillasukat tehnyt enkä niitä ole kuvannut. Annoin toiset läksiäislahjaksi meidän eräälle opettajalle, sillä hän siirtyi toisiin tehtäviin, eikä valitettavasti enää meitä opeta mikä on harmi. Toiset tein ystävälleni :) Luentojen aikana on niin helppoa neuloa kaikkea yksinkertaista kun kerrokset syntyvät lähes itsestään.

Aurinkoista talvea kaikille!


maanantai 16. tammikuuta 2017

Puff the magic Stegosaurus

Ihana Heidi Bearsin luoma ohje stegosauruksesta on hautunut pitkään, jotta pääsisin sitä joskus toteuttamaan. Reilu viikko sitten perjantaina se aika sitten tuli, lankoni perheen pienin nassikka täyttää 2 vuotta ja dinosaurukset on kova juttu. Siitä se ajatus sitten lähti. Väkersin stegosaurusta joka päivä myös koulussa luentojen aikana (olen kyllä jo aika tuttu näky opettajille puikot tai koukku kädessä). Meidän ensihoitajien eräs opettaja tokaisi viime perjantaina kun pyörittelin sauruksen peräpäätä käsissäni ja tutkailin millä värillä teen seuraavaksi, ettei hän edes halua tietää mitä teen :D kieltämättä siitä peräpäästä ja jaloista tuli jotain muuta mieleen :D

Eilen, sunnuntaina, oli sitten synttärit. 2 minuuttia ennen kuin olimme autolla pihassa sain viimeisen selkälevyn ommeltua kiinni stegosaurukseen. Oli siinä kyllä tekeminen, en hetkeen kyllä virkkaa mitään.




Lanka: Schachenmayr Catania Originals
Koukku: 2,0 mm

Yritän nyt oikeasti keretä tännekin päivittelemään tekemisiäni sitä mukaan kun niitä valmistuu. Vointi on huomattavasti kohentunut, mutta nyt alkaa opinnot vaatimaan aika paljon aikaa. Mutta aina on aikaa käsitöille ;)


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

LaLa's Simple Shawl ja uusivuosi

Hei pitkästä aikaa ja pahoittelut lähes puolen vuoden hiljaisuudesta. Syksyllä menetin taas yllättäen itselle rakkaan ihmisen... masennus tuli taas kuvioihin. En ole sen takia ollut kykeneväinen päivittelemään blogia vaikka käsitöitä olenkin tehnyt. Energia on mennyt koulussa suoriutumiseen ja pitämään arkea yllä. Nyt on taas saatu voimia kerättyä ja elämä näyttää valoisemmalle :) Ystäväni menehtymisen myötä meidän perhe sai uuden jäsenen; leijonanharjakani Kimberlyn, aivan ihana pikku sisupussi.

Paljon on tullut tehtyä, mutta mitään en ole saanut tänne tuotua esiin. Tässä siis yksi viime vuoden lopulla valmistunut, pitkään puikoilla ollu huivi.



Lanka: Ferner Wolle Sommernachtsreigen
Puikot: Pyöröpyikot nr. 4

Kuvista kiitos Lankahelvetin Hennalle :) Neuleskelin myös omiin häihini boleroa, jota en ikinä saanut valmiiksi, mutta nyt hommaa jatkan ja toiottavasti saan pian laittaa kuvia valmiista bolerosta. Päivittelen varmaan piakkoin lisää tekeleitäni, vielä on viikko lomaa ennen kuin koulu taas kutsuu.

Hyvää alkanutta vuotta, tehdään siitä mahtava!


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Just married!

Kesä on hujahtanut nopeasti. Hirveästi en ole käsitöitä kerennyt tekemään saati tänne päivittelemään. Pääasiassa kesä on mennyt töissä ja kesäopintoja tehdessä. Ison kevään ja alkukesän ajasta vei meidän häät. Avioliittoon marssittiin 9.7.2016. Päivä oli elämäni parhaimpia ja välillä kuvia katsellessani toivoisin voivani elää päivän uudestaan :)

Tässä teillekin muutama otos meidän häistä :) Aika paljon koristeita hankittiin eBaystä, koristelimme paikan itse (toki apuvoimia oli ;) ).







Väriteemana meillä oli puna-valko-hopea ja pitihän nyt häihin vähän Nintendon 8-bittistä maailmaa saada. Isäntä on iso Nintendo fani ja olihan NES iso osa myös omaa lapsuutta enkä voi kieltää ettenkö itsekin fanita Nintendoa :D



Pientä kasaus puuhaakin saatiin tehdä porukalla :D



Upeat kuvat meidän häissä otti Markus Lehto. Jäpikkä tuli Turusta saakka tekemään meidän häistä täydellisen. Olemme Markuksen kanssa tunteneet jo monta vuotta, sillä olen ollut Markukselle valokuvamallina :) Miehen upeita kuvia voi käydä ihailemassa fotoni.org -sivustolta tai Instagramin kautta :)

Vähän olen huonoa omaatuntoa kokenut kun en ole tänne kerennyt mitään päivittää vaikka mielessä on ollut. Mutta syksy tekee tuloaa, koulu alkaa ja työt loppuu niin on taas aikaa näperrellä kaikkea kivaa :) Toivotaan että aurinko vielä lämmittää ennen kuin syksyn värit saapuvat puihin.


torstai 12. toukokuuta 2016

Nojatuoli sai uuden elämän

Löysin jokunen vuosi sitten tori.fi:n kautta täydellisen nojatuolin projektia varten. Halusin nimenomaan vanhan tuolin ja päällystää sen itse. Kankaan löysin kankaita.com -sivuston kautta. Tuoli kyyhötti kaksi vuotta autotallissa koskemattomana erinäisistä syistä.


Vanhan kankaan alta paljastui onneksi hyvä kuntoinen vanukerros, joten sitä en lähtenyt vaihtamaan. Uudet palat leikkasin irroitettujen vanhojen kangaspalojen mukaan ja osan saumoista pystyi ompelemaan ompelukoneella kiinni, mutta paljon myös tehtiin ihan vain käsin. Ilmeisesti tuoli oli jo kertaalleen päällystetty uudelleen ja käsinojat/jalat maalattu uudestaan.

Viime kuussa se sitten iski, nyt teen sen mitä piti jo aikoja sitten tehdä! Alkuperäisessä ideassa ajattelin maalaavani jalat valkoiseksi. Onneksi tulin järkiini ja tajusin miten kaunis puupinta paljastui vanhan maalin alta ja puuosat päätin lakata kuultolakalla. Halusin sävyn vastaavan makkarista löytyvän tiikkisen 50 luvulta peräisin olevan liinavaatekaapin ja 60 luvun tiikkisen meikkipöydän värejä.



Ilman isännän auttavia käsiä ei olisi homma onnistunut :) Nyt nojatuoli löytyy meidän makuuhuoneesta kutsuen istumaan. Jopa työnjohto kelpuutti tuolin ;)


Edellisessä postauksessa kertoilin omasta voinnistani. Tästä sen huomaa miten olotila on lähtenyt kohisten nousuun kun jaksaa taas touhuta ja tehdä sitä mitä rakastaa :) Puikot ovat nyt ilmeisesti hetken sivussa, sillä löysin AIVAN ihanan kaavan josta on nyt sitten pakko tehdä... siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa ;)