maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pinkkiä palmikkoa

Muiden projektien ohessa tein tilaustyönä sukat, jotka menivät lahjaks ystäväni sukulaiselle. Kaiken virkkauksen ohessa on kiva välillä neuloa :)

Seuraava viikko miulla ei si ookkaa muuta ku aikaa tehä käsitöitä. Kävin viime perjantaina pienessä kirurgisessa toimenpiteessä, niin nyt olenkin toipilaana kotona. Joten siksi vain yhdestä sukasta kuva :D




Lanka: Teetee Pallas
Puikot: 3,0 mm
Ohje: Novita Joogasukat, muokattu

Kevättä oottelen kovasti, tosin ei se taida ihan hetkeen tulla, kun täällä päin ainakin lunta on satanut. YÖK. Tähänkin taitaa päteä se, että odottavan aika on pitkä, heh.


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Happy hippo

Olen teille jo yhden virkatun hipon esitellyt vajaa vuosi sitten. Nyt syntyi pitkän tauon jälkeen toinen, tosin toiveesta :) Jännä oli huomata, tätä vekkulia tehdessä miten käsiala on muuttunut vajaassa vuodessa napakammaksi. Vaikka olen virkannut teini-iästä saakka kausiluontoisesti, niin vasta nyt käsiala tuntuu olevan "valmis". Aikamoinen kokoero tuli isännän Hevi-hipon ja uutukaisen välillä, toki langoillakin on vaikutusta.




Lanka: Novita Miami
Koukku: 2,0 mm

Tuntuu ettei nyt viime aikoina ole ollut aikaa käsitöille, harmittaa. Mut niinhän se menee, et työt haittaa vapaa-aikaa ;)


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Uutta ilmettä

Jokunen aika sitten Lidliin tuli myyntiin söpöjä, pieniä laatikostoja. Pitihän nyt sellainen saada. Kivasti saa kaiken pienen sälän säilöön. Laatikosto ei tietenkään sellaisenaan miellyttänyt silmää, eikä sopinut miun työhuoneeseen.

Tältä lipasto näytti

Ostin myös Litukasta sisustus kontaktimuovia, jolla sitten tuunasin lipaston mieleiseksi ja tyyliini sopivaksi.






sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Läksiäissukat

Pitkäaikainen ja aivan ihastuttava työkaverini vaihtoi kaupunkia ja sitä myöten myös työyksikköä. Kovasti hänelle surkuttelin, että on säälin kun lähdet, mutta näinhän se elämä välillä kuljettaa meitä. Halusin neuloa hänelle sukat, sillä hän on myös kova villasukkien kuluttaja myös töissä ;)



Askartelin sukkiin vyötteen, jossa oli myös pesuohjeet, Mitäs pidät? :)
Lanka: Regia Active
Puikot: 3,5 mm
Ohje: Omasta päästä
Napit: eBay

Sain kiitokseksi lämpimän rutistuksen ja isot kiitokset. Hän kehui sukkia ja kertoi niiden olevan niin hänen näköiset. Voi miten tulin itse niin onnelliseksi :) Myöhemmin sainkin sitten kuvan sukista jalassa :D



Pahoitteluni, etten ole kerennyt hetkeen päivitellä. Työkiireet ja muut hommat painavat päälle, niin on tämä jäänyt vähän vähälle. Käsitöitä kyllä teen ahkeraan aina kun vaan kerkeän :) Yksi isompi projekti nyt menossa, mikä vie aika paljon aikaani. Kerron siitä sitten myöhemmin ;)

Ja Ihanaa Naistenpäivää naisille! <3